Sarjakärki liian kova pala Eustukselle.

14.01.2013

SBS Rupu sai sunnuntaina vieraita Turun seudulta kun sarjaa johtava UHV Bulls saapui Huittisiin.

Rupu oli syksyllä vienyt Turussa joukkueiden edellisen kohtaamisen joten sarjakärki saapui varmasti ärsytettynä pelipaikalle.  Pelin ensimmäinen 10minuuttinen mentiin vieraiden komennossa.  Bulls karvasi aggressiivisesti korkealta ja aiheutti Rupu alakerralle ongelmia.  Ajassa 10.54 vierasjoukkue siirtyi johtoon kun vaarattoman näköinen vastahyökkäys loppui ylänurkka laukaukseen.  Seuraavassa vaihdossa Bulls joutui rikkomaan ja edelleen hyvin toiminut Rupu ylivoima ei jättänyt paikkaansa käyttämättä. Samuli Lax tarjoilee pitkän poikittaissyötön ja Petri Soppa niittaa pallon ylänurkkaan.  Maalin jälkeen oli hieman rauhallisempi vaihe ja molemmat passivoivat peliänsä melko tavalla. Ajassa 17.24 Rupu joutuu ensimmäisen kerran  alivoimalle. Bulls kerkesi jauhamaan mallikasta ylivoimaa minuutin verran ilman tulosta, kunnes maalinedus kaverin kasetti hajosi totaalisesti, kunnon viikate pohkeille vieläpä tuomarin silmien edessä ja tästä ansaitusti 2+10minuutin istunnolle.  Rupu pääsi siis eränloppuun vielä ylivoimalle mutta ylivoima viisikko nukahti täysin ja kaveri rankaisi alivoimamaalilla. Ensimmäiselle erätauolle siis tilanteesta 1-2.

 

Toinen erä alkoi voimakkaalla Bulls painostuksella, Rupulaiset olivat joka tilanteessa hieman jäljessä ja joutuivat rikkomaan jäähyn arvoisesti.  Bullsin ylivoima toimi tällä kertaa ja minuutin jauhamisen jälkeen pallo verkon perille, tilanne 1-3. Parin minuutin päästä Rupun kentällinen aiheutti melkoisen mellakan maalille ja lopulta Bulls pelaaja joutui rikkomaan jäähyn arvoisesti. Rupun ylivoimalle paraati paikalta vapaalyönti, muutamat liikkeet ja Soppa levittää Laxille joka tinttaa suoraan syötöstä pallon verkkoon. Loppuerän molemmat joukkueet kävivät melko kuumina ja tilastomerkintöjä tuli molemmille ainoastaan jäähyjen muodossa. Molempien alivoimat ja maalivahdit olivat kuitenkin hereillä ja lisämaaleja ei tullut eli tilanteesta 2-3 toiselle erätauolle.

 

Kopissa valmentaja Liukas peräänkuulutti työntekoa ja taistelu ilmettä, että pisteet jäisi Huittisiin. Kopista tuli kuitenkin vain yksi joukkue kentälle ja vaihto toisensa jälkeen Rupulaiset olivat askeleen perässä.  Ajassa 47.18 Bulls oli naputtanut neljä maalia ja tilanne oli jo 2-7. Vasta tässä vaiheessa kotijoukkue sai koneensa käyntiin ja pallo viuhui tiuhaan tahtiin kohti vieraiden maalia. Vähän erän puolenvälin jälkeen Rupu kentällinen aiheutti minuutin painostuksen ja lopulta Teemu Virtanen siirtää pallon Joni Sipolaiselle joka kiepauttaa maalin takaa kavennuksen.  Muutama minuutti tästä ja Rupulaiset saavat ylivoiman. Ylivoima pyöri taas mallikaasti ja lopulta Lax syöttää ja Aleksi Rautu siirtää pallon verkon perille. Seuraavassa vaihdossa Rupu sai valitettavasti jäähyn, mutta alivoima toimi. Maalissa pelannut Riku Aalto nappaa ensin torjunnan ja heittää hienosti Sopan yksinläpi, joka viimeistelee tyylikkäästi yhdellä kädellä rystyltä pallon maaliin kellon näyttäessä 56.17, tilanne siis 5-7. Lopussa Rupu yrittää kavennusta vielä ilman maalivahtia mutta Bulls laittaa pallon tyhjään verkkoon. Lopussa vastahyökkäyksestä kaunisteltiin numeroita kun tehot 1+3 naputellut Lax tarjoilee Timo Koskiselle hienon syötön ja pallon verkossa. Sarjakärki vei siis pisteet vaiherikkaiden tilanteiden jälkeen 6-8.

Kaveri teki tänään kaksi maalia alivoimalla ja muutaman ylivoimalla. Erikoistilanne pelaaminen siis pitkälti ratkaisi tämän ottelun. Edelleen pelataan tasaisia otteluita sarjan parhaimpia joukkueita vastaan, mutta pisteitä ei edelleenkään taistelusta saada. Peleihin tarvii saada roimasti tasaisuutta. Pelin sisällä tulee liikaa ailahteluja ja käytännössä tämäkin ottelu hävittiin kolmannen erän ensimmäiseen 7minuuttiin kun kaveri naputti neljä maalia. Ei voida jatkossa antaa näin koville joukkueille näin paljon etumatkaa.

Viime peleissä puolustuspelaamista ollaan saatu paremmalle tasolle. Nyt tökkii pahasti se että paikkoja kyllä saadaan mutta pallo ei tunnu millään löytävän tietään verkon perille. Seuraavaksi Rupulla on kaksi vieraspeliä. Niistä ensimmäinen on niin sanottu neljän pisteen ottelu kun Rupu matkustaa viikon päästä perjantaina sarjan viimeisenä majailevan FBT Blue Flamesin vieraaksi. JIM
07.06.2023SBS Rupulle uusi puheenjohtaja
04.04.2023Vuosikokous
20.09.2022Salibandya Tahto Areenalla 2022
22.04.2022Vuosikokous
22.11.2021Huippusalibandya Huittisissa
14.04.2021Vuosikokous
23.09.2020Salibandyseura Rupusakin harrastustuki kaudelle 2020-2021 on nyt haettavissa!
23.08.2020Covid-19, harjoitteluohjeet
20.08.2020Junioriryhmien ilmoittautuminen auki!
20.08.2020SunSäbä tulee taas!
24.07.2020M1 kausikortit myynnissä!
19.07.2020Huittisten maaottelut peruuntuivat
11.07.2020Salibandyleiri Tahto Areenalla 3.-6.8.20
24.05.2020Nimityksiä seurassa!
24.05.2020Miehet kakkoseen!
30.04.2020Tehdään hyvää!
12.03.2020SBS Rupun kausi päättyi kokonaisuudessaan
27.02.2020Vuoden Suunnannäyttäjä 2019
18.02.2020SBS Rupun miehille kaksi voittoa ison yleisön edessä!
09.02.2020Rupulle palkintoja Urheilugaalassa
02.02.2020Miehet sarjakolmosiksi
29.01.2020Vuosikokous
22.01.2020Huittisissa ja Eerikkilässä luvassa huippusalibandya syyskuussa - Suomen naiset ja U19-tytöt kohtaavat Ruotsin kahdesti
13.01.2020Vauhdikkaita viikonloppuja
24.12.2019Hyvää joulua ja voitokasta vuotta 2020
14.10.2019Kaikki joukkueet avasivat sarjakautensa!
30.09.2019Miehille tappio Cupissa
21.09.2019Palanen SBS Rupu historiaa - logon taustaa
15.09.2019Naiset ja miehet Cupin kolmannelle kierrokselle
01.09.2019Onnistunut SunSäbä
01.09.2019Naiset jatkoon cupissa!
23.08.2019SunSäbä- kiertue Huittisissa 30.-31.8.
11.08.2019Kausi 2019-2020
22.07.2019Pesiskerhot lomailevat
21.02.2019SBS Rupulle uusi hallitus
21.01.2019Vuosikokous 13.2.
01.01.2019SBS Rupun hallitus palkitsi Lauri Stenforsin
12.12.2018Lauri on Maailmanmestari!
02.11.2018F-juniorit, ei harjoituksia tänään 2.11.
21.10.2018Syysloman harjoitusaikataulut
26.09.2018F- salibandy, pe 28.9. ei harjoituksia!
26.08.2018SBS Rupu 2018-2019
09.08.2018Salibandykausi 2018-2019
13.03.2018Hannalle Päärupu-malja
13.02.2018Seuran vuosikokous ke 7.3.2018 klo 18
22.12.2017Rupulit huusivat pisteet Tepsille 7-5
12.09.2017Uusi kerho 2011-2012-syntyneille
20.08.2017Uusi joukkue D2 mukaan ensi kaudeksi
04.08.2017Kauden 2017/2018 joukkueet ja reeniajat
31.05.2017Hullu Yön laukaisukisa
24.05.2017Päärupumalja Laurille
12.12.2016Lauri Stenfors voitti salibandyn maailmanmestaruuden
18.09.2016Liikunta iloksi-tapahtuma
04.09.2015Edustuksen kausi käynnistyy
13.08.2015Kausi 2015-2016
18.11.2014Ajankohtaisia asioita
17.10.2014Ennakko: SBS Rupu vs LaSB
07.10.2014Neljännen kierroksen vastustaja on Lammin Salibandy
02.10.2014Edustus sensaatiomaiseen voittoon!!
25.09.2014Hullun Yön tarjous - osta pipa!
10.09.2014Edustus valmis taistelemaan noususta
08.08.2014Kausi alkaa viikolla 33
02.06.2014Ville Tommilasta uusi apuvalmentaja edustukselle
20.05.2014Miesten edustusjoukkueen Try-out tapahtuma 27.5.2014
12.05.2014Edustukselle uusi päävalmentaja
15.04.2014Päärupumalja Vesa Kollinille
25.02.2014Seuran vuosikokous 30.3.2014 klo 18.00
12.02.2014Vuorot talvilomaviikolla (viikko 8)
21.07.2013Uusi kausi käynnistyy 12.8.2013
08.04.2013SBS Rupu - Sheriffs osa 2.
07.04.2013Sheriffs - SBS Rupu osa 1.
04.04.2013Pommeja tippuu
02.04.2013Edustus-Sheriffs karsinnat.
15.03.2013Kausipaketti
26.02.2013Wirmo - Edustus
19.02.2013Edustuksen räpiköinti
22.01.2013E-poikien turnaus Huhkolinnassa la 26.1
20.01.2013FBT Blue Flames - SBS Rupu
14.01.2013Sarjakärki liian kova pala Eustukselle.
06.01.2013Rupu-Leisku
07.12.2012C-poikien SM-sarjaa Huhkolinnassa su 9.12
19.11.2012Toimitsijakoulutus 5.12
14.11.2012Rupun -98-pojat taistelivat itsensä SM-sarjaan
01.11.2012Adidas verkkariasujen tilaus
09.10.2012Edustukselle tuplatappio
02.10.2012E-poikien kauden aloitus Huhkolinnassa la 6.10
29.09.2012Aikamoista
16.09.2012Suomen Cup
30.08.2012Edustus-SC Piru
23.07.2012Uusi kausi - uudet kujeet
10.04.2012E-pojat Länsirannikon kakkosia
04.04.2012Edustus rymisteli kakkoseen
31.03.2012Edustukselle ensimmäinen kiinnitys
28.03.2012Edustus karsii KaKoa vastaan
24.03.2012Edustus tappioon karsintapelissä.
17.08.2011G-pojat (03/04) ryhmä alkaa
29.07.2011Salivuorot alkavat ma 8.8. Liikuntakeskuksella
13.05.2011Juniori-ilmoittautumiset
28.03.2011Päärupu-malja Harrille
16.03.2011SBS Rupun vuosikokous

Näytä lisää »