Edustukselle tuplatappio

09.10.2012

Kuten jo otsikko sen kertoo niin ei mennyt edustuksen viikonloppu häävisti. Käteen ei jäänyt kuin pettymys. Aloitetaan Loimaalta. Ottelu kuuluu katekoriaan hyökkäys vastaan hyökkäys. Loppulukemat 14-11 kertoo sen, että puolustuspeli oli molemmilla joukkueilla osin jopa ala-arvoista. Jo ensimmäisessä erässä maaleja syntyi 7 kappaletta, Rupulta onnistui Hirvikorpi ja Koskinen. Peli näytti kääntyvän jo Leiskulle kun he siirtyivät kolmen maalin johtoon. Mutta sitten tapahtui se mitä Hirvihovissa voi tapahtua. Jos joku ei ole käynyt paikalla niin tiedoksi, että hallin yhdellä sivustalla on betonivalli noin 120 cm korkeuteen asti ja tämän jälkeen rautakehikko. Laidan ja betonivallin väliin ei mahdu edes kenkä, ei edes laidan suuntaisesti. Rupun Wallin kuljetti palloa laidan suuntaisesti ja leisku-pakki sulki tien. Järjetön pamahdus ja Wallin aluesairaalaan ja Leisku-pakki suihkuun. Tästä Rupu sisuuntui ja alkoi hallistemaan ottelua jopa mielin määrin. Tätä kuvaa toisen erän lukemat 2-6. Rupulta häkki heiluttivat Immonen kahdesti, Lehto, Sipolainen Virtanen ja Soppa. Kolmas erä jatkui edustuksen hallinnalla ja joukkue siirtyi 7-9 johtoon alivoimalla. Tämän jälkeen Rupulla oli mahdollisuuksia naulata ottelu, mutta siihen ei joukkue kyennyt. Leiskun ykköskentällinen kaksikon Laitila-Kauppi johdolla saikin pelin käännettyä kotijoukkueelle ja Rupulle kirvelevä tappio. Rupun maalissa pelasi ensi kertaa Panu Suvitie, häneen joukkue ei kaatunut. 

Vajaa päivä tästä ja edustus sai vieraita Jyväskylästä. O2 asettui vastaan cupin kolmannella kierroksella. Lauantain peli ei näyttänyt painavan kotijoukkueen jaloissa ja Rupu hallitsi ottelun alkua ja oikeastaan koko ensimmäistä erää. Ensimmäinen erä päättyi kuitenkin lukemiin 2-2 kun O2 rankaisi kerran ylivoimalla ja kerran 5-5 pelissä. Rupulta maalin onnistuivat tekemään kapteeni Koskinen ja rangaistuslaukauksesta Soppa. Tiedä sitten oliko kaverin hyvyyttä vai mistä johtui mutta vastustaja sai pelinsä paremmin rullaamaan toisesta erästä alkaen. Rupun painostusjaksot kävivät yhä lyhyemmiksi ja vieraat saivat parempia maalipaikkoja. Rupu tuhlasi omat paikkansa ja O2 hyödynsi omat, joten päätöserään lukemissa 3-5. Joni Sipolainen jatkoi maaliputkensa jo kolmeen otteluun, yehden viimeiseksi jääneen Rupu-maalin. Kolmannessa erässä edustus ei oikeastaan saanut juuri mitään aikaiseksi ja vastustaja ratkaisi pelin jo hyvissä ajoin. Pääsölukemat 3-8. PSO

07.06.2023SBS Rupulle uusi puheenjohtaja
04.04.2023Vuosikokous
20.09.2022Salibandya Tahto Areenalla 2022
22.04.2022Vuosikokous
22.11.2021Huippusalibandya Huittisissa
14.04.2021Vuosikokous
23.09.2020Salibandyseura Rupusakin harrastustuki kaudelle 2020-2021 on nyt haettavissa!
23.08.2020Covid-19, harjoitteluohjeet
20.08.2020Junioriryhmien ilmoittautuminen auki!
20.08.2020SunSäbä tulee taas!
24.07.2020M1 kausikortit myynnissä!
19.07.2020Huittisten maaottelut peruuntuivat
11.07.2020Salibandyleiri Tahto Areenalla 3.-6.8.20
24.05.2020Nimityksiä seurassa!
24.05.2020Miehet kakkoseen!
30.04.2020Tehdään hyvää!
12.03.2020SBS Rupun kausi päättyi kokonaisuudessaan
27.02.2020Vuoden Suunnannäyttäjä 2019
18.02.2020SBS Rupun miehille kaksi voittoa ison yleisön edessä!
09.02.2020Rupulle palkintoja Urheilugaalassa
02.02.2020Miehet sarjakolmosiksi
29.01.2020Vuosikokous
22.01.2020Huittisissa ja Eerikkilässä luvassa huippusalibandya syyskuussa - Suomen naiset ja U19-tytöt kohtaavat Ruotsin kahdesti
13.01.2020Vauhdikkaita viikonloppuja
24.12.2019Hyvää joulua ja voitokasta vuotta 2020
14.10.2019Kaikki joukkueet avasivat sarjakautensa!
30.09.2019Miehille tappio Cupissa
21.09.2019Palanen SBS Rupu historiaa - logon taustaa
15.09.2019Naiset ja miehet Cupin kolmannelle kierrokselle
01.09.2019Onnistunut SunSäbä
01.09.2019Naiset jatkoon cupissa!
23.08.2019SunSäbä- kiertue Huittisissa 30.-31.8.
11.08.2019Kausi 2019-2020
22.07.2019Pesiskerhot lomailevat
21.02.2019SBS Rupulle uusi hallitus
21.01.2019Vuosikokous 13.2.
01.01.2019SBS Rupun hallitus palkitsi Lauri Stenforsin
12.12.2018Lauri on Maailmanmestari!
02.11.2018F-juniorit, ei harjoituksia tänään 2.11.
21.10.2018Syysloman harjoitusaikataulut
26.09.2018F- salibandy, pe 28.9. ei harjoituksia!
26.08.2018SBS Rupu 2018-2019
09.08.2018Salibandykausi 2018-2019
13.03.2018Hannalle Päärupu-malja
13.02.2018Seuran vuosikokous ke 7.3.2018 klo 18
22.12.2017Rupulit huusivat pisteet Tepsille 7-5
12.09.2017Uusi kerho 2011-2012-syntyneille
20.08.2017Uusi joukkue D2 mukaan ensi kaudeksi
04.08.2017Kauden 2017/2018 joukkueet ja reeniajat
31.05.2017Hullu Yön laukaisukisa
24.05.2017Päärupumalja Laurille
12.12.2016Lauri Stenfors voitti salibandyn maailmanmestaruuden
18.09.2016Liikunta iloksi-tapahtuma
04.09.2015Edustuksen kausi käynnistyy
13.08.2015Kausi 2015-2016
18.11.2014Ajankohtaisia asioita
17.10.2014Ennakko: SBS Rupu vs LaSB
07.10.2014Neljännen kierroksen vastustaja on Lammin Salibandy
02.10.2014Edustus sensaatiomaiseen voittoon!!
25.09.2014Hullun Yön tarjous - osta pipa!
10.09.2014Edustus valmis taistelemaan noususta
08.08.2014Kausi alkaa viikolla 33
02.06.2014Ville Tommilasta uusi apuvalmentaja edustukselle
20.05.2014Miesten edustusjoukkueen Try-out tapahtuma 27.5.2014
12.05.2014Edustukselle uusi päävalmentaja
15.04.2014Päärupumalja Vesa Kollinille
25.02.2014Seuran vuosikokous 30.3.2014 klo 18.00
12.02.2014Vuorot talvilomaviikolla (viikko 8)
21.07.2013Uusi kausi käynnistyy 12.8.2013
08.04.2013SBS Rupu - Sheriffs osa 2.
07.04.2013Sheriffs - SBS Rupu osa 1.
04.04.2013Pommeja tippuu
02.04.2013Edustus-Sheriffs karsinnat.
15.03.2013Kausipaketti
26.02.2013Wirmo - Edustus
19.02.2013Edustuksen räpiköinti
22.01.2013E-poikien turnaus Huhkolinnassa la 26.1
20.01.2013FBT Blue Flames - SBS Rupu
14.01.2013Sarjakärki liian kova pala Eustukselle.
06.01.2013Rupu-Leisku
07.12.2012C-poikien SM-sarjaa Huhkolinnassa su 9.12
19.11.2012Toimitsijakoulutus 5.12
14.11.2012Rupun -98-pojat taistelivat itsensä SM-sarjaan
01.11.2012Adidas verkkariasujen tilaus
09.10.2012Edustukselle tuplatappio
02.10.2012E-poikien kauden aloitus Huhkolinnassa la 6.10
29.09.2012Aikamoista
16.09.2012Suomen Cup
30.08.2012Edustus-SC Piru
23.07.2012Uusi kausi - uudet kujeet
10.04.2012E-pojat Länsirannikon kakkosia
04.04.2012Edustus rymisteli kakkoseen
31.03.2012Edustukselle ensimmäinen kiinnitys
28.03.2012Edustus karsii KaKoa vastaan
24.03.2012Edustus tappioon karsintapelissä.
17.08.2011G-pojat (03/04) ryhmä alkaa
29.07.2011Salivuorot alkavat ma 8.8. Liikuntakeskuksella
13.05.2011Juniori-ilmoittautumiset
28.03.2011Päärupu-malja Harrille
16.03.2011SBS Rupun vuosikokous

Näytä lisää »