Miehet sarjakolmosiksi

02.02.2020

Rupun miehille kaksi voittoa

Miesten ykkösjoukkue matkasi lauantaina Raumalle III-divisioonan otteluihin. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui aina tiukkoja ja rehtejä kamppailuja tarjoava Mynämäkeläisen Wirmon kakkosjoukkue. Ottelu alkoi Rupun kannalta mukavasti, mutta toisen erän lopulla tuli musta hetki, jossa vierasjoukkue mätti pallon maaliin reilun parin minuutin aikana neljä kertaa. Asia saatiin kuitenkin erätauolla nollattua ja vain muutaman minuutin pelin jälkeen tilanne oli taas tasan. Maalintekijöinä kaksi, molemmissa peleissä, joka paikkaan ehtinyttä, fyysistä puolustajaa, kun Jani Immonen ja Antti Nieminen laittoivat maalin mieheen. Ottelun loppua kohden hallinta siirtyi jälleen Rupulle ja lopulta Juuso Kollin viimeisteli hattutemppunsa ja loppulukemat 7-10 tyhjään maaliin. Kokonaisuudessaan ottelussa tehokkain oli Rupun kakkoskenttä, jossa Kollinin (3+0) lisäksi onnistuivat Juho Perttula (1+4) ja Janne Höylänen (2+1). Näiden lisäksi kapteeni Jari-Tapio Lehto (0+4) ja maalivahti Juho Rintanen olivat joukkueen tukipilareita.

Toisessa ottelussa vastassa oli rakas paikallisvastustaja Oripään urheilijat. Heikon alun ja jäähyilyn jälkeen rutiini riitti jälleen kolmannessa erässä voittoon. Leveästä materiaalista ja tasaisesta onnistumisesta kertoo se, että 6-3 voittoon päättyneessä ottelussa ainoastaan Lauri Ruohomaa (1+1) sai enemmän kuin yhden pisteen. Valmentajan erityismaininnat lauantain otteluista menevät hyvin onnistuneelle Höyläselle, loistavat pelit pelanneelle armeijan lomalaiselle Aaro Puputille, sekä Rintaselle ja toisessa pelissä maalissa onnistuneelle Jami Harakalle.

Miesten kakkosjoukkueella ja D-junioreilla vaikeaa

Hyvän edellisen turnauksen jälkeen miesten II-joukkue joutui taipumaan viikonloppuna kahdesti, kun FT Ulvila (9-2) ja Porilainen Mafia (4-2) olivat parempia Kokemäellä pelatussa turnauksessa. D-juniorit saivat vielä kylmempää kyytiä, kun kilpasarjassa vastaan asettui kaksi kärkipään joukkuetta. USB Uudestakaupungista (7-1) ja FBC Turku (12-1) eivät jättäneet Rupulle juuri mahdollisuuksia. E2- juniorit laittoivat jälleen maaliverkot koetukselle, tällä kertaa Luvialla. Sunnuntain peleistä oli saldona tasapeli Luvian Vetoa (9-9) vastaan, sekä voitto SB Littoisista (20-6). Joonas Rekikoski teki molemmissa otteluissa hattutempun, lisäksi Littoista vastaan neljä muutakin pelaaja teki vähintään kolme maalia. 2010 syntyneet F1-juniorit pelasivat sunnuntaina neljä ottelua Nokialla. Neljästä ottelusta saldona oli yksi voitto ja kolme tappiota. Ensi viikon lauantaina salibandya voi jälleen nähdä Tahto Areenalla, kun nuorimmat peleissä mukana käyvät F2-juniorit valtaavat pelikentän alkaen kello 9.30.

07.06.2023SBS Rupulle uusi puheenjohtaja
04.04.2023Vuosikokous
20.09.2022Salibandya Tahto Areenalla 2022
22.04.2022Vuosikokous
22.11.2021Huippusalibandya Huittisissa
14.04.2021Vuosikokous
23.09.2020Salibandyseura Rupusakin harrastustuki kaudelle 2020-2021 on nyt haettavissa!
23.08.2020Covid-19, harjoitteluohjeet
20.08.2020Junioriryhmien ilmoittautuminen auki!
20.08.2020SunSäbä tulee taas!
24.07.2020M1 kausikortit myynnissä!
19.07.2020Huittisten maaottelut peruuntuivat
11.07.2020Salibandyleiri Tahto Areenalla 3.-6.8.20
24.05.2020Nimityksiä seurassa!
24.05.2020Miehet kakkoseen!
30.04.2020Tehdään hyvää!
12.03.2020SBS Rupun kausi päättyi kokonaisuudessaan
27.02.2020Vuoden Suunnannäyttäjä 2019
18.02.2020SBS Rupun miehille kaksi voittoa ison yleisön edessä!
09.02.2020Rupulle palkintoja Urheilugaalassa
02.02.2020Miehet sarjakolmosiksi
29.01.2020Vuosikokous
22.01.2020Huittisissa ja Eerikkilässä luvassa huippusalibandya syyskuussa - Suomen naiset ja U19-tytöt kohtaavat Ruotsin kahdesti
13.01.2020Vauhdikkaita viikonloppuja
24.12.2019Hyvää joulua ja voitokasta vuotta 2020
14.10.2019Kaikki joukkueet avasivat sarjakautensa!
30.09.2019Miehille tappio Cupissa
21.09.2019Palanen SBS Rupu historiaa - logon taustaa
15.09.2019Naiset ja miehet Cupin kolmannelle kierrokselle
01.09.2019Onnistunut SunSäbä
01.09.2019Naiset jatkoon cupissa!
23.08.2019SunSäbä- kiertue Huittisissa 30.-31.8.
11.08.2019Kausi 2019-2020
22.07.2019Pesiskerhot lomailevat
21.02.2019SBS Rupulle uusi hallitus
21.01.2019Vuosikokous 13.2.
01.01.2019SBS Rupun hallitus palkitsi Lauri Stenforsin
12.12.2018Lauri on Maailmanmestari!
02.11.2018F-juniorit, ei harjoituksia tänään 2.11.
21.10.2018Syysloman harjoitusaikataulut
26.09.2018F- salibandy, pe 28.9. ei harjoituksia!
26.08.2018SBS Rupu 2018-2019
09.08.2018Salibandykausi 2018-2019
13.03.2018Hannalle Päärupu-malja
13.02.2018Seuran vuosikokous ke 7.3.2018 klo 18
22.12.2017Rupulit huusivat pisteet Tepsille 7-5
12.09.2017Uusi kerho 2011-2012-syntyneille
20.08.2017Uusi joukkue D2 mukaan ensi kaudeksi
04.08.2017Kauden 2017/2018 joukkueet ja reeniajat
31.05.2017Hullu Yön laukaisukisa
24.05.2017Päärupumalja Laurille
12.12.2016Lauri Stenfors voitti salibandyn maailmanmestaruuden
18.09.2016Liikunta iloksi-tapahtuma
04.09.2015Edustuksen kausi käynnistyy
13.08.2015Kausi 2015-2016
18.11.2014Ajankohtaisia asioita
17.10.2014Ennakko: SBS Rupu vs LaSB
07.10.2014Neljännen kierroksen vastustaja on Lammin Salibandy
02.10.2014Edustus sensaatiomaiseen voittoon!!
25.09.2014Hullun Yön tarjous - osta pipa!
10.09.2014Edustus valmis taistelemaan noususta
08.08.2014Kausi alkaa viikolla 33
02.06.2014Ville Tommilasta uusi apuvalmentaja edustukselle
20.05.2014Miesten edustusjoukkueen Try-out tapahtuma 27.5.2014
12.05.2014Edustukselle uusi päävalmentaja
15.04.2014Päärupumalja Vesa Kollinille
25.02.2014Seuran vuosikokous 30.3.2014 klo 18.00
12.02.2014Vuorot talvilomaviikolla (viikko 8)
21.07.2013Uusi kausi käynnistyy 12.8.2013
08.04.2013SBS Rupu - Sheriffs osa 2.
07.04.2013Sheriffs - SBS Rupu osa 1.
04.04.2013Pommeja tippuu
02.04.2013Edustus-Sheriffs karsinnat.
15.03.2013Kausipaketti
26.02.2013Wirmo - Edustus
19.02.2013Edustuksen räpiköinti
22.01.2013E-poikien turnaus Huhkolinnassa la 26.1
20.01.2013FBT Blue Flames - SBS Rupu
14.01.2013Sarjakärki liian kova pala Eustukselle.
06.01.2013Rupu-Leisku
07.12.2012C-poikien SM-sarjaa Huhkolinnassa su 9.12
19.11.2012Toimitsijakoulutus 5.12
14.11.2012Rupun -98-pojat taistelivat itsensä SM-sarjaan
01.11.2012Adidas verkkariasujen tilaus
09.10.2012Edustukselle tuplatappio
02.10.2012E-poikien kauden aloitus Huhkolinnassa la 6.10
29.09.2012Aikamoista
16.09.2012Suomen Cup
30.08.2012Edustus-SC Piru
23.07.2012Uusi kausi - uudet kujeet
10.04.2012E-pojat Länsirannikon kakkosia
04.04.2012Edustus rymisteli kakkoseen
31.03.2012Edustukselle ensimmäinen kiinnitys
28.03.2012Edustus karsii KaKoa vastaan
24.03.2012Edustus tappioon karsintapelissä.
17.08.2011G-pojat (03/04) ryhmä alkaa
29.07.2011Salivuorot alkavat ma 8.8. Liikuntakeskuksella
13.05.2011Juniori-ilmoittautumiset
28.03.2011Päärupu-malja Harrille
16.03.2011SBS Rupun vuosikokous

Näytä lisää »