Palanen SBS Rupu historiaa - logon taustaa

21.09.2019

Sosiaalisen median aikakaudella tiedon levittäminen on todella nopeaa, juuri julkaistu uutinen on jo periaatteessa vanha, sillä uutta tulee koko ajan. Tästä syystä on välillä mukava hypätä ajassa taaksepäin ja muistella vanhoja ja yrittää saada aikaiseksi ajaton uutinen. SBS Rupu otti yhteyttä Niko Karppaseen ja muistelimme Rupusakin logon syntyhistoriaa. 

Niko, eikös Rupun logo ole sinun käsialaa, muistellaanko vähän sen historiaa? ”- Juu on tullut se tehtyä ja aika kiva, että se vieläkin on kelvannut käyttöön. Tämän hetken logo ei tosiaankaan ole ensimmäinen versio”. Kaikki logon taustalla on tapahtunut 90-luvulla, tarkkoja vuosia ei ole muistissa, joten ei arvailla niitä. Rupusakki oli yksi Huittisten puulaakijoukkueista ja Keskivakkurin Pekka on piirtänyt ensimmäisen Rupun logon joukkueen puulaakiuran alkumetreillä. Ensimmäinen logoversio koristi Kesportin Aimolta hankittuja Karhun sinivalkoisia pelipaitoja.

rupusakki.jpg

Huittisten puulaakijoukkueista Rupusakki oli se joukkue, joka lähti liiton sarjoihin, muista joukkueista sulautui liiton peleihin pelaajia, kuten LPK:n kasvatti Timo Koskinen. Valtakunnallisia sarjoja varten tarvittiin uudet paidat ja niihin haluttiin myös uusi logo:

”- Tavoitteena oli piirtää logo, jossa on katu-uskottavan näköinen logohahmo ja joukkueen nimi. Logohahmosta jokainen voi miettiä, mitä se esittääkin. Joskus päädyttiin siihen, että kyllä se rotta on, mutta totuuksia voi olla muitakin. No joka tapauksessa tekniikkanahan oli ihan lyijykynä, jonka päälle väritin sitten mustalla tekstaustussilla. Myös teksti oli alun perin tehty näin, eka versio ”Rupusakista” oli Leningrad Cowboys - henkinen tekstaus. ” Karppanen kertaa.

rupusakki2.jpg

Logoa piti tämän jälkeen hieman siistiä, kun koko seuralle oltiin hankkimassa veryttelyasuja. Samalla seuran nimi muutettiin, kun Puulaakiseura Rupusakista tuli 

Salibandyseura Rupusakki. Logo muuttui tekstin osalta, kun Karppanen pääsi Kalmin Lassen Windows 95:n Word Artilla kirjoittamaan ja taivuttamaan tekstiä. 

Salibandyseura Rupusakista SBS Rupuksi

Uuden logon muoto oli kova juttu, muutamia 

Rupu_logo.jpg

printtejä piti tekstistä tulostaa, jotta leikkaa-liimaa menetelmällä saatiin kuva oikeassa suhteessa tekstin sisään.

Seuraava vaihe seuran historiassa oli, kun seuran ”kilpailunimeksi” lyhennettiin SBS Rupu. Samalla Karppanen suunnitteli logosta kompaktimman ja nykyaikaisemman. ”- No, taidot ja välineet olivat tuolloin(kin) rajalliset, mutta jostakin saadulla Corel draw-ohjelmalla osasi auttavasti käsittelemään eri muotoja eli nykyisessäkin logossa näkyvät kaarevat viivat. En muista saiko kuvia silloin skannattua koneelle, ehkä - mutta teksti syntyi edelleen Word Artin avulla. Eli yhdistelemällä ja lopullinen silaus kopiokoneella tämäkin on tehty.”

Tämä versio on oikeastaan se viimeinen, mistä muut ovat muokanneet sitä nykyaikaisemmaksi esim. internettiin sopivaksi.

2000-luvun alkupuolella salibandyn ollessa nosteessa, mm. Lappeenrannan NST muutti nimensä nykyiseksi jättäen liigakentille sopimattoman Nakkisormet historiaan. Samasta syystä Rupun naisten pelatessa liigassa logo laitettiin hetkeksi syrjään ja käytettiin tekstimuotoista SBS Rupu logoa.

Kelta-sininen

”Rupun kelta-sininen väri tuli aikoinaan paitojen valinnan yhteydessä. Ensimmäiset paidat olivat kirkkaan keltaiset sinisillä hihoilla. Kun hommatiin uusia pelipaitoja Alppirannan Samin kontakteilla Tampereelta, niin silloin oli tullut paitojen väritykseen ja painatukseen sublimaatiotekniikka, vaihtoehdoista päädyttiin sini- kelta-raidalliseen kuosiin.” muistelee Karppanen.

Rupun logo ei sinänsä ole ollut alunperin kuin musta tai valkoinen, riippuen siitä millä pohjalla sitä on käytetty, mutta nykyinen malli on syntynyt seuran värityksestä.

Lisämuisteloina mainittakoon, että Isotalon Marko ylläpiti opiskeluaikanaan 90-luvulla ensimmäisiä Rupun kotisivuja, joilla muuten Rupun logon hahmo lämi palloa verkkoon gif-animaatiossa.

07.06.2023SBS Rupulle uusi puheenjohtaja
04.04.2023Vuosikokous
20.09.2022Salibandya Tahto Areenalla 2022
22.04.2022Vuosikokous
22.11.2021Huippusalibandya Huittisissa
14.04.2021Vuosikokous
23.09.2020Salibandyseura Rupusakin harrastustuki kaudelle 2020-2021 on nyt haettavissa!
23.08.2020Covid-19, harjoitteluohjeet
20.08.2020Junioriryhmien ilmoittautuminen auki!
20.08.2020SunSäbä tulee taas!

Siirry arkistoon »