TuWe - Naiset (2 - 3)

Aika: 16.2.2008 14.00
Paikka:
Sarja: III-divisioona


Illan toisesta ottelusta ei puuttunut Lauantai-illan huumaa vaan Turun Weikot antoivat vastusta oikein urakalla Ruputtarille, vaikka ennalta arvaamaton vastutaja majaileekin sarjataulukon kohdassa Kalpa, eli toiseksi viimeisenä.

 

Ensimmäisessä erässä peli oli ajoittain nopeatempoista ja ajoittain kuin hidastetusta filmistä. Ensimmäisen erän filmitähdeksi nousi kuitenkin ajassa 11:14 pääosaa esittävä ossuspankin Jennifer Hudson Emmi Jalonen joka tälläsi maalin sivuosaa esittävän Matikkalan Reese Witherspoonen Laura Takalan syötöstä. Ensimmäiseen erään ei enään maaleja saatu aikaiseksi vaan taululla 1-0 Rupun johto.

Toiseen erään lähdettiin jo paremmalla jalalla ja kummatkin joukkueet saivat luotua enemmän ja laadukkaampia maalipaikkoja. Toisessa erässä maalitehtailun aloitti Turkulaiset muutaman minuutin pelin jälkeen. Tasatilanteessa kun oltiin jälleen SBS Rupu tarkensi hieman keskialueen pelaamista ja passivoitti karvaustaan. Rauhallisempi karvaus aiheutti TuWe:lle ongelmia ja Ruputtarien kenttäpäätyyn ei päästy kuin korkeilla kaaripalloilla ja laidasta runnomalla. Ajassa 20:57 Rupu meni jälleen maalin karkumatkalle, kun takalinjojen Terminaattori Elina Sivunen maalasi Meijerintien vitsinkertojan Suvi "syssy" Niemisen syötöstä. Rupun maalista vain hekeä myöhemmin TuWe kuittasi jälleen pelin tasoihin ja työntekoa oli jatkettava. Molemmat joukkueet odottelivat jo toisen erän päättymistä, kunnes Takala päättikin toisin ja taituroi pallon verkkoon vain 46 sekuntia ennen erätaukoa. Tauolle mentiin siis Rupun johtaessa 3-2.

Kolmannessa erässä oli havaittavissa jo pieniä väsymyksen merkkejä ja maalivahti Annika Aholainen joutui venymään parhaimpaansa, jotta johto säilyisi. Seuraavan kerran Rupu oli lähellä maalintekoa erän puolessavälissä kun Emmi Jii saikin pallon verkkoon, mutta kauimmainen tuomari levitti kätensä mailaanlyönnin johdosta vaikka vieressä seisonut tuomari näyttikin maalin. Peliä jatkettiin siis tilanteessa 3-2 Rupulle ja niin se tiukalla puolustuspelillä riittikin summerin soittoon asti ja Turun reissusta 4 pistettä Huttisiin on tosiasia.

Seuraavat koitokset ovat 1.3.2008 ruattinmaalla (ahvenanmaa) jälleen sarjan keskikastia eli VÅSC:ia ja USB:ta vastaan. Siihen asti reeni-intoa, peli-iloa ja paranemisa.

-Jylhis-

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 111:14Jalonen EmmiTakala Laura "Lara"
1 - 117:14VastustajaVastustaja
1 - 220:57Sivunen ElinaNieminen Suvi
2 - 225:47VastustajaVastustaja
2 - 329:14Takala Laura "Lara"Ei syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Aholainen Annika: 12 torjuntaa
Majuri Johanna: 12 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
15Nieminen Suvi
Hyökkääjä
19Jalonen Emmi
Hyökkääjä
22Sivunen Elina
Puolustaja
23Kaljunen Heidi
Hyökkääjä
23Takala Laura "Lara"
Hyökkääjä
27Teiksala Raija
Puolustaja
42Aholainen Annika
Maalivahti
50Sivunen Anu
Puolustaja
-Hara Suvi
Puolustaja