SBS Masku - Naiset (2 - 3)

Aika: 4.11.2007 15.00
Paikka: Huittisten Liikuntakeskus
Sarja: III-divisioona


Päivän toinen mittelö toi vastustajaksi Toivo Sukarin suojatit Maskusta. Pelin alussa Rupu tanisti urheasti, mutta pelin avausmaalia jouduttiin yleisössä odottamaan aina ottelun kuudennelle minuutille asti. Laadukkaita pelaajia syövereihinsä haalivan Matikkalan alueen mellakkapoliisi Elina Sivunen sai kunnian olla ottelun avausmaalin tekijä ajassa 6.29. Syötön maaliin tarjosi 4,5 kuukautisen seepran lailla läpi ottelun laukannut Satu ”Mrs. Benson” Jokinen. Seuraavaa kihausta ei tarvinnut ikuisuuksiin saakka odottaa, vaan toisinaan paitaa väärin päin töissä pitävä Emmi ”Jallu” Jalonen pompsautti valkean kuulan verkon perukoille. Syötön tähänkin maaliin tarjosi Loiman Lady, pehmytkäsi Mrs. Benson. Vastustaja toipui Rupun rusikoinnista ja sisuuntui. Ajassa 11.58 taululle kirjattiin 1-2 kavennus. Ottelussa nähtiin myös Jerry Bruckheimer -tason toimintaa, sillä Brad Pittiä ja George Clooneyta muistuttaneiden toimitsijoiden pöydän eteen lensi vastustajan pelaaja. Tämän toimitsijoiden paperitkin lennättäneen tapahtuman seurauksena näytettiin Rupu pelaajalle joulunväristä korttia ja katsomo kutsui. Vastustaja ei saanut käytettyä viiden minuutin ylivoimaansa hyödyksi Rupun taistellessa yhtä hurjasti kuin mummot vakiopaikoistaan Huhkolinnan bingoissa. Vastustaja onnistui kuitenkin ajassa 27.36 tasoittamaan ottelun 2-2:teen. Pitkään näytti siltä, että historiankirjoihin kirjoitetaan tasatulos, mutta viimeisellä minuutilla alkoikin tapahtua. Vastustaja joutui jäähypenkin kurimukseen ja tätä ei Rupun säälimättömät saalistajattaret eivät armahtaneet. Läpi ottelun useille tekopaikoille murtautuneen, myös Matikkalan alueen laadukkaaseen salibandykatraaseen kuuluva, Laura ”The Punisher” Takala syötti rotanmyrkkyä vastustajalle ylivoimamaalin merkeissä ajassa 44.16. Ylivoimamaaliin syötön kaulitsi mestarileipuri Heidi ”Full HD” Kaljunen. Rupu pelasi järkevästi kuin kissa kyyn kanssa ja sai pidettyä maskulaiset poissa hevosen hammaskalustoakin tarkastaneen Annika Aholaisen maalilta.

 

Ruputtaret saivat Björn Borgin suunnittelemaan, trendikkääseen käsilaukkuunsa tänään siis kaksi voittoa. Huipulla tunnetusti tuulee, mutta Ruputtaria se ei tänään huimannut. Maagisen henkilökohtaisen taidon ja hyvän joukkuepelaamisen avioliitto pitää Rupun kärjessä seuraavaankin turnaukseen lähdettäessä.

 

-Järväri-

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 106:29Sivunen ElinaJokinen Satu
0 - 208:23Jalonen EmmiJokinen Satu
1 - 211:58VastustajaVastustaja
2 - 227:36VastustajaVastustaja
2 - 3 (yliv.)44:16Takala Laura "Lara"Kaljunen Heidi
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
08:38Vastustaja2 min
14:29Sivunen Elina5 min
14:29Sivunen Elina20 min
29:06Vastustaja2 min
43:29Vastustaja2 min
Torjunnat:
Aholainen Annika: 11 torjuntaa
Hagelberg Sanna: 12 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
4Jokinen Satu
Puolustaja
15Nieminen Suvi
Hyökkääjä
19Jalonen Emmi
Hyökkääjä
20Kyläsorri Anna-Maija
Hyökkääjä
22Sivunen Elina
Puolustaja
23Kaljunen Heidi
Hyökkääjä
23Takala Laura "Lara"
Hyökkääjä
27Teiksala Raija
Puolustaja
42Aholainen Annika
Maalivahti
50Sivunen Anu
Puolustaja
-Hara Suvi
Puolustaja
-Takala Laura
Valmentaja