Miehet II - RoPo (5 - 7)
Aika:
27.11.2006 Huhkolinnassa oli maanantain myöhäisillassa urheilujuhlan tuntua. Yleisöä oli paikalla jopa enemmän kuin varsinaisissa sarjapeleissä. Ilmeisesti jo lähes kulttimaineeseen salibandypiireissä noussut M2:sen bloki oli houkutellut paikalle niin uros kuin naaraspuolisia katsojia runsain mitoin. M2:sia oli paikalla myös ennen näkemätön määrä, kokonaista neljä kenttää. Vierailevana pelaajana M2:sen rosterissa nähtiin tänään Hopo. Koska kysymyksessä oli harjoituspeli, tehtiin yhteinen päätös, että kaikki pelaavat, eikä ketään istu villassa. Ennen peliä taktiikaksi valittiin vastustajaa runsaslukuisemman kokoonpanon johdosta erittäin kova liike ja nopea vaihtotempo. Peli alkoi tämän kauden aikaisempiin peleihin verrattuna lähes paranormaalisti. Kauaakaan ei ollut ehditty tossukendon perässä kirmata, kunnes Tapio Viikari teki lähes jo perinteiseen tapaan Rupun avausmaalin. Rupun Jari Tervon ? Tapio Viikarin maalin syötti Rupun Tommy Tabermann ? Jussi Tommila. Rupu pelasi alkuminuuteista lähtien vastustajaa ahnaammin ja janosi lisää maaleja tyydyttääkseen voittamisen kiimaa, jonka saattoi haistaa katsomoon asti. Niinpä toista kertaa tänä vuonna yhdessä esiintynyt hyökkäystrio Pärnistö-Järvinen-Haapala päätti oman kuivan kautensa latomalla reikäkuulan toistamiseen viime kerralla rupulaiset masentaneen ropovahti Karppasen selän taakse. Ketjun grinderi Joni Haapala tarjosi puoli tyhjää rysää maalinkulmalta tontin ostaneelle Järviselle. Rupun vauhtikentällinen Kankaanranta-Marttila-Jylhä huudatti runsaslukuista yleisöä tai ainakin vielä runsaampilukuista vaihtopenkkiä Jylhän maalinedushässäkästä tuikkaamalla 3-0 maalilla. Rupulaiset antoivat ensimmäisessä erässä Ropolle kuin isän kädestä, sillä Viikari repi illan toisellaan Huhkolinnaa liitoksistaan vielä 4-0 maalilla, jossa syöttäjänä oli Edgar Davisia suojalaiseineen kummasti muistuttanut Hopo. Mahtoiko poikkeuksellisen hyvä alku täyttänyt rupulaisten mahat Rauman McDonaldsin hampurilaisten tavoin, sillä vastustaja pääsi peliin yhä enemmän mukaan ja aloitti takaa-ajon. Vastustaja päästettiin helposti tekemään pari maalia ja Ropo sai koko ajan lisää virtaa pattereihinsa. Ropolaiset murtautuivat helpohkosti keskialueelta hyville vetopaikoille, kun rupulaisten hyökkääjien ja puolustajien välimatkat kasvoivat. Myös liike katosi, kun vaihdot venyivät. Osa syynä ehkä otteen herpaantumiseen oli 4 kentän peluutus. Pelituntuma ei ollut varmasti kenelläkään paras mahdollinen. Toisaalta joka hetki kentälle päästyään joka jannulta pitäisi löytyä vastustajaa huomattavasti kovempi liike ja yritys. Ennen kuin Rupu heräsi nokosiltaan, oli Ropo jo tullut tasoihin. 4-0 johdon hukkaaminen sai miehistön heräämään, mutta valitettavasti liian myöhään. Marttila koitti vielä saada raiteilta luisunutta Rupua takaisin kiskoille viemällä käärmekauppias-Jylhän syötöstä Rupun 5-4 johtoon. Ropo tuli rinnalle ja paineli ohi 5-7 vierasvoittoon. Loppuminuuteilla Rupu ei onnistunut luomaan kunnon loppukiriä, sillä vastustaja pelasi viileästi ottelun lopun. Ropo tarjosi jälleen hyvän harjoitusvastuksen ja Rupu on valmiina toisesta tappiosta huolimatta kohtaamaan Ropon uudestaan. Seuraavaksi M2:nen juhlii pikkujouluja. Huhun mukaan ohjelmassa on ainakin Tinkken No-Look pipareiden leivontaa? Pikkujouluista ei ole luvassa raporttia!
Väkkee oli niinko meren muttaa! |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Viikari Tapio | Tommila Jussi |
2 - 0 | 00:00 | Järvinen Taneli | Haapala Joni "C" |
3 - 0 | 00:00 | Jylhä Henri | Ei syöttäjää |
4 - 0 | 00:00 | Viikari Tapio | Tuntematon pelaaja |
4 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
4 - 2 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
4 - 3 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
4 - 4 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
5 - 4 | 00:00 | Marttila Jussi | Jylhä Henri |
5 - 5 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
5 - 6 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
5 - 7 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Porttikivi Kimmo: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
4 | Tapanila Lauri | Puolustaja |
5 | Kiuru Jouko | Puolustaja |
8 | Jylhä Henri
| Hyökkääjä |
14 | Viikari Tapio | Hyökkääjä |
17 | Tommila Jussi
| Hyökkääjä |
19 | Kankaanranta Antti
| Hyökkääjä |
19 | Pärnistö Jere | Hyökkääjä |
20 | Haapala Joni "C"
| Hyökkääjä |
21 | Kujanpää Sami | Puolustaja |
27 | Marttila Jussi | Hyökkääjä |
33 | Kuusisto Timo
| Hyökkääjä |
44 | Lähdekorpi Tommi | Puolustaja |
44 | Järvinen Taneli | Hyökkääjä |
68 | Aalto Riku | Maalivahti |
69 | Korpela Jonne | Hyökkääjä |
72 | Porttikivi Kimmo | Maalivahti |
91 | Lax Samuli | Hyökkääjä |