KK-V - Miehet II (6 - 6)
Aika:
19.11.2006 11.00 Paikallispelissä oli vastassa tuttu kilpakumppani viime vuodelta eli Kokemäen Kova Väki. Ottelu käynnistyi tänään ykkösnyrkkinä pelanneen Kankaanranta-Marttila-Jylhä ?trion kovalla painostuksella. Kokemäen ensimmäisessä hyökkäyksessä Jaakko ?Enrico? Lehtimäki nousi laitaa pitkin ja puolustuslinjojemme railakasotteinen puolustaja rikkoi kokemäkeläistä kahden minuutin arvoisesti. Kokemäki ei jättänyt ylivoimaa hyödyntämättä ja teki tämän kauden aikaisempien vastustajien tavoin avausmaalin ajassa 3.30. Tämä maali ravisteli joukkuetta ja herätti rupulaiset pienestä talviunesta. Joukkueen kapteeni ja nestori, Tapio Viikari avasi pelin viimeistelemällä kylmähermoisella rangaistyslaukauksella tasoituksen ajassa 6.28. Vastustaja rankaisi kuitenkin armotta vastahyökkäyksistä taululle hetkessä 3-1 lukemat. Osan joukkueesta taksikyydillä tänään Raumalle kuljettanut Viikari kavensi M2:sen oman Maija Mehiläisen, Jussi Tommilan syötöstä kun peliä oli pelattu 10.01.
Ottelun hallinta oli yhä enemmän Rupun hallussa, mutta keskiviikon harjoituspelissä vaivannut tehottomuus ja tuurin puute vaivasi edelleen joukkuetta. KK-V sai puolestaan pikkujoululahjana taululle harvoista hyökkäyksistään 5-2 numerot. Viimeiselle erätauolle lähdettiin 6-3 numeroista, sillä suoraviivaisesti tänään rouhinut Jussi Marttila oli onnistunut Rupun puolelta maaliteossa isännän otteita tänään esittäneen Jouko Kiurun syötöstä. Tauolla heräsi huittislainen hullu mies. Joukkueessamme sovittiin, että palloista oli taisteltava enemmän ja päätettiin tulla tasoihin vaikka henki menisi. Jussi Tommila teki niin kuin oli sovittu ja valeli maalillaan sytytysnesteen tavoin kohta liekkiin roihahtavaa risukasaa. Nesteen annettiin imeytyä kunnolla ja yleisölle tarjottiin todellinen Hitchcock loppu. Ajassa 43.55 Jussi Marttila täräytti ylivoimalla Riku Aallon syötöstä Rupun maalin päähän. Vastustajan hyvin pelanneella maalivahdilla alkoi tämän jälkeen varista. Liekö lähes ammattilaisliigan statuksella kulkevan 5.divisioonan tuomat menestyspaineet tai viime vuoden Rupun kolme sekuntia ennen loppua tekemä voittomaali hiipinyt mieleen? Sitä emme jääneet kyselemään, vaan rupulaisten pelatessa ilman maalivahtia ajassa 44.30 Viikari juotti Riku ?Ice-Power? Aallon tarjoilusta katkerinta mahdollista kalkkia koko pelin johtaneelle KK-V:lle. Koko ottelua tappioasemista huolimatta selvästi hallinnut miehistömme halusi enemmän ja voittokihausta haettiin tosissaan viimeisen puolen minuutin aikana. Vastustajan peli oli täysin lukossa ja ei ollut kaukana, ettei Rupu poistunut Digimon-luokan loppunsa ansioista kaukalosta voittajana. Ottelu päättyi tasan 6-6. Ottelun viimeisen erän nousu oli makeaa herkkua keskiviikkona kärsityn maalin tappion jälkeen. Mahtavan nousun ansiosta saatiin piste ja se tuntui kieltämättä hyvältä. Tosin voittoon oli täydet mahdollisuudet, sillä ote oli koko ottelun ajan Rupulla. Tämä Raumandian maihinnousu valoi joukkueen tekemiseen uskoa, mutta jätti myös sopivasti nälkää päivän toiseen koitokseen |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 (yliv.) | 03:30 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
1 - 1 (rang.) | 06:28 | Viikari Tapio | Ei syöttäjää |
2 - 1 | 07:41 | Vastustaja | Vastustaja |
3 - 1 | 09:31 | Vastustaja | Vastustaja |
3 - 2 | 10:01 | Viikari Tapio | Tommila Jussi |
4 - 2 | 18:56 | Vastustaja | Vastustaja |
5 - 2 | 23:52 | Vastustaja | Vastustaja |
5 - 3 | 25:12 | Marttila Jussi | Kiuru Jouko |
6 - 3 | 29:36 | Vastustaja | Vastustaja |
6 - 4 | 33:29 | Tommila Jussi | Ei syöttäjää |
6 - 5 (yliv.) | 43:55 | Marttila Jussi | Aalto Riku |
6 - 6 | 44:30 | Viikari Tapio | Aalto Riku |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
03:09 | Tapanila Lauri | 2 min |
04:15 | Viikari Tapio | 2 min |
24:24 | Vastustaja | 2 min |
26:55 | Vastustaja | 2 min |
32:22 | Vastustaja | 2 min |
43:31 | Vastustaja | 2 min |
Porttikivi Kimmo: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
4 | Tapanila Lauri | Puolustaja |
5 | Kiuru Jouko | Puolustaja |
8 | Jylhä Henri
| Hyökkääjä |
14 | Viikari Tapio | Hyökkääjä |
17 | Tommila Jussi
| Hyökkääjä |
19 | Kankaanranta Antti
| Hyökkääjä |
19 | Pärnistö Jere | Hyökkääjä |
20 | Haapala Joni "C"
| Hyökkääjä |
21 | Kujanpää Sami | Puolustaja |
27 | Marttila Jussi | Hyökkääjä |
44 | Lähdekorpi Tommi | Puolustaja |
44 | Järvinen Taneli | Hyökkääjä |
68 | Aalto Riku | Maalivahti |
69 | Korpela Jonne | Hyökkääjä |
72 | Porttikivi Kimmo | Maalivahti |
91 | Lax Samuli | Hyökkääjä |