Leisku2 - Miehet II (2 - 6)
Aika:
28.3.2009 17.00 Päivän toisessa koitoksessa oli sarjapisteiden lisäksi tarjolla Huittisten herruus, sillä vastaan asettui kuntaliitoksen johdosta varsin huittispitoinen joukkue, Leisku. Vastustaja pääsi alussa rokottamaan, mutta se ei lannistanut joukkueen kokenutta kaartia, sillä ajassa 8.46 Hepalta pelillisiä vinkkejä kenties saanut Tapio ”Tarpoon” Viikari maalasi Sahkon saksalaisseisojan Matti Kaasalaisen syötöstä. Toiseen erään tuli mies ja maila, maali ja merkintä eli Miika Jokinen iski ajassa 18.02 tasoittaen pelin 2-2:een Molotov-Ribbentrop –sopimuksen laatineen Jussi ”Libido” Marttilan kamasutramaisesta syötöstä. Viimeisessä erässä iski tornado Leisku rannikolle. Ajassa 32.01 huudettiin hätäkeskukseen, että Marttila iski ja senaattori Haapala syötti. Yleisölle tarjottiin myös herkuttelua. Tapio Viikarin Etelä-Suomea kiertävä Minä olen sinko Tour 2009 rantautui ajassa 37.27 maalien muodossa ja 39.49, M2:sen kauden viimeisen maalin sai kunnian tehdä täysin tyhjään maaliin, kun maalivahti oli houkutteltu maalin reunustalle Järvinen houkuttelija-hiukuttelija Lehtisen syötöstä (namupassi), digitaalien näyttäessä hepamaista 42.11. Nyt kelpaa saunoa ja matkia maunoa. Tommilla on lippis ja Tinkkellä on turkoosi retrospektive pyyhe. Makkaraa ja perunaa, muttei salaattia. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 06:17 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
1 - 1 | 08:46 | Viikari Tapio | Kaasalainen Matti |
2 - 1 | 14:23 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 2 | 18:02 | Jokinen Miika | Marttila Jussi |
2 - 3 | 32:01 | Marttila Jussi | Haapala Joni "C" |
2 - 4 | 37:27 | Viikari Tapio | Ei syöttäjää |
2 - 5 | 39:49 | Viikari Tapio | Ei syöttäjää |
2 - 6 | 42:11 | Järvinen Taneli | Lehtinen Matti |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
13:12 | Järvinen Taneli | 2 min |
21:38 | Vastustaja | 2 min |
29:48 | Vastustaja | 2 min |
32:53 | Lehtinen Matti | 2 min |
44:36 | Kaasalainen Mikko | 2 min |
Kauppinen Jarkko: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
4 | Jokinen Miika | Puolustaja |
6 | Raiskio Mika | Maalivahti |
14 | Viikari Tapio | Hyökkääjä |
16 | Hirvineva Sampsa | Puolustaja |
17 | Kaasalainen Mikko | Hyökkääjä |
19 | Rantanen Tuomo | Puolustaja |
20 | Haapala Joni "C"
| Hyökkääjä |
21 | Kujanpää Sami | Puolustaja |
23 | Kaasalainen Matti
| Hyökkääjä |
27 | Marttila Jussi | Hyökkääjä |
33 | Kuusisto Timo
| Hyökkääjä |
40 | Lehtinen Matti | Hyökkääjä |
44 | Lähdekorpi Tommi | Puolustaja |
44 | Järvinen Taneli | Hyökkääjä |
69 | Ylikännö Ville | Puolustaja |
83 | Kauppinen Jarkko | Maalivahti |