SoVo - Miehet II (4 - 11)
Aika:
7.3.2009 17.00 Päivän ensimmäisen Talvisota -henkisen torjuntavoiton jälkeen vieläkin vajaamiehisempi Sovo Somerolta. Ottelun alku oli kuin pahimmasta painajaisesta. Sovo tuli kovalla sykkeellä ja taistellen ja onnistui tekemään alkuun maalin. Rupun ensimmäisen maali näki päivänvalon ajassa 1.15. Maalintekijänä kaikkien lukio-opettajien esikuva Jussi ”Gadeamus Igitur” Marttila. Syötön maaliin tarjosi hurjia tehoja tänään kerännyt Matti Lehtinen. Lisää kiimaa yleisölle oli luvassa ajassa 2.20, kun joukkueen pitkä poika, Tapio Viikari osui jälleen Lehtismatin syötöstä. Seuraava maali oli räkäinen runnominen maalinedustalla ja räkärodeomiehenä toimi Järvinen osuessa vihdoin maalinpuiden väliin. Rupun ketsuppipullo aukesi ja seuraavassa vaihdossa kaikkien keitonvetäjien kuningaskobra Antti ”vedin eilen keiton” Kankaanranta veti keiton sijaan maalin ajassa 19.02. Sovo ei kuitenkaan lyönyt selkää suoraksi vaan taitoi myös maalinteon. Ajassa 24.30 tuli lisää löylyä manalan rikinkatkuiselle hevikiukaalle sinkomiehenä toimi Tapio Viikari ja syötön tarjoili kaikkien pisterohmujen jäätelöauto Matti Lehtinen. Ajassa 25.13 suurella pelikiimalla pelannut Matti Lehtinen osui jälleen. - Minuutin päästä osui jälleen tehoduosta Viikari. Ylivoimamaalikin saatiin pöytäkirjoihin ajassa 32.07 kun lukuisten laukausten ja maalipaikkojen jälkeen saatiin tilanne, josta tuli sen tärkein eli maali. Taksiaseman Teuvo Loman tai sitten ei eli Tapio Viikari ei ottanu lomaa vaan tekaisi maalin Järvisen syötöstä. Lisää Rupu kebabia tulisella kastikkeella oli luvassa ajassa 34.53 kun eilen ja nyt näyttäisi, että tänäänkin keiton vetänyt Antti Kankaanranta pläjäytti maalin Tapio ”Robert De Niro” Viikarin syötöstä. Kymmenennen maalin sai kunnian tehdä Jerusalemin pyhiinvaeltaja, jääkärimunkki Matti Lehtinen salibandyn Ron Hextallin Mika ”Rambo, Raba, Valtti-Rabat” Raiskion jumalaisen heitonsyötön avittamana. Rupun viimeisen maalin teki silakkapihvejä lapsuuden traumojen johdosta vihaava Sami ”Thunderstick” Kujanpää. Syötön maalin antoi kaikkien kapteeneiden apostoli, Libidonkujan Juggernaut, Jussi ”Mart o’ *ucker” Marttila. Pelin lopputulos 4-11 Rupulle. Maalissa Mika Raiskio oli Pink Floydin Wall eli mies paikallaan ja reilu mies Mersun ratissa. Kaikki kunnia myös urhoollisesti viidellä miehellä taisteelleelle Sovolle. Turnauksen jälkeen on sarjataulukko jälleen mielenkiintoinen kuin suonikohjuihin naamioitu antiikkinen riimukirjoitus. Sen verta mainittakoon vielä loppuun, että maailman kymmenestä huonoimmasta darts-tikanheittäjästä enemmistö näyttäisi olevan Raiskiolla heittämässä. - -Järväri- |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 01:07 | Vastustaja | Vastustaja |
1 - 1 | 01:15 | Marttila Jussi | Lehtinen Matti |
1 - 2 | 12:20 | Viikari Tapio | Lehtinen Matti |
1 - 3 | 18:03 | Järvinen Taneli | Ei syöttäjää |
1 - 4 | 19:02 | Kankaaranta Antti | Ei syöttäjää |
2 - 4 | 22:34 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 5 | 24:30 | Viikari Tapio | Lehtinen Matti |
2 - 6 | 25:13 | Lehtinen Matti | Ei syöttäjää |
2 - 7 | 26:07 | Viikari Tapio | Ei syöttäjää |
2 - 8 (yliv.) | 33:07 | Viikari Tapio | Järvinen Taneli |
2 - 9 | 34:53 | Kankaaranta Antti | Viikari Tapio |
2 - 10 | 35:52 | Lehtinen Matti | Raiskio Mika |
2 - 11 | 38:53 | Kujanpää Sami | Marttila Jussi |
3 - 11 | 42:01 | Vastustaja | Vastustaja |
4 - 11 | 43:40 | Vastustaja | Vastustaja |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
31:25 | Vastustaja | 2 min |
42:28 | Lehtinen Matti | 2 min |
Raiskio Mika: 0 torjuntaa
Mäkelä Eero: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
6 | Raiskio Mika | Maalivahti |
7 | Kankaaranta Antti | Hyökkääjä |
14 | Viikari Tapio | Hyökkääjä |
19 | Rantanen Tuomo | Puolustaja |
21 | Kujanpää Sami | Puolustaja |
27 | Marttila Jussi | Hyökkääjä |
33 | Kuusisto Timo
| Hyökkääjä |
40 | Lehtinen Matti | Hyökkääjä |
44 | Lähdekorpi Tommi | Puolustaja |
44 | Järvinen Taneli | Hyökkääjä |
83 | Kauppinen Jarkko | Maalivahti |