Isku - Miehet (3 - 8)

Aika: 11.10.2014 12.00
Paikka: Sataedu Areena
Sarja: 3-divisioona


Edustus matkasi sarjaotteluihin Kokemäelle missä vastaan asettui ensimmäisessä ottelussa Isku. Lähtökohdat pelaajamäärn puolelta eivät olleet ne parhaat mahdolliset sillä B nuorilla oli oma turnaus Huittisissa, kokoonpanossa vain maalivahti ja 9 kenttäpelaajaa. Ensimmäisestä turnauksesta otettu yksi piste tiesi kuitenkin sitä, että 4 pistettä oli otettava, ettei kärki karkaisi.

Ottelu sai räjähtävän alun kun Joni Immosen pomputtelu "syöttö" löysi kuin löysikin Joonas Hirvikorven lapaan, Hibe kuljetti pallon laitaa pitkin ja kantti yläminttuun, pelikellossa vain 13 sekunttia. Muutaman minuutin pelin jälkeen Rupun peittopeli nukahtaa ja pallo kaivetaan ensimmäisen kerran Rupun verkosta. Erän ensimmäiset 10 minuuttia näytti ottelun suunnan, Rupu piti palloa ja Isku koitti iskeä vastahyökkäyksillä. Sitten alkoikin tärähdellä kunnolla, kun kolmessa perättäisessä vaihdossa palloa kaivettiin Iskun verkosta. Ensin ajassa 12.27 Hirvikorpi tekee illan toisensa, maali oli kuin kopio ensimmäisestä. Reilu 40 sekunttia tästä Jyri Liukas on hereillä kaverin vaihtovirheen aikana, nopeasti pallo liikkeelle ja Henri Jylhä tinttaa pallon maaliin. Vain 30 sekunttia edellisestä koko ottelun aivan huikealla pelipäällä ollut Mikko Kelkka hassutteli kaverin puolustuksen ja pallo verkkoon. Erätauolle siis tilanteesta 4-1.

Nopealla erätauolla Jussi Tiuttu painotti, että pidetään pallokontrolli ja pää kylmänä niin peli on meidän. Varsinkin pään kylmänä pito meinasi ensimmäisessä erässä hieman karata koska kumpikaan joukkueista ei tiennyt yhtään miten saa pelata, sen verran sekaisia vihellyksiä tuomarikaksikolta tuli.

Isku koitti vähän nostaa karvaustaan mutta Rupu piti hallitusti palloa itsellään ja hallitsi ottelun tapahtumia. Ajassa 25.36 Isku onnistui ylivoimalla kavennuksessa.  Peli painottui edelleen Iskun päätyyn ja Kelkka tekee hienon esityön ja Ukrit Mongonthipillä on helppo työ viimeistellä pallo verkkoon. Siinäpä toisen erän maalit ja näin kolmanteen erään lähdettiin 5-2 tilanteesta. Koko erässä Rupulla ei ollut oikeastaan mitään hätää.

Kolmas erä lähtee taas räväkästi liikkeelle kun ajassa 31.30 Rupu siirtyy jo 6-2 johtoon kun Jari-Tapio Lehto pääsee muutaman kerran yrittämään ja lopulta Immonen korjaa irtopallon verkon perille. Sitten tapahtuu ottelun ihmeellisin asia. Ensin Mongkonthip menee kaverin kanssa täysin kylkikylki tilanteeseen, kuin kaikkien hämmästykseksi tuomari antaa jäähyn Ugille. Liukas menee asiallisesti kysymään, että mitä tuossa oli? Tuomari antaa samantien käytöskakkosen, uusi kysymys mistä? Tuomari napauttaa heti 2+10?!?? Kun pelikellossa on alle 10 minuuttia jäljellä, kysyy Liukas vielä, että voiko hän lähteä koppiin. Tämäkin oli "liikaa" tuomarille ja hän napauttaa punaisen kortin taskustaan. Kaikki ovat avain ihmeissään ja edes tuomari ei itse tunnu tietävän mitä tässä tuli tehtyä, peli taisi olla 10 minuuttia poikki, että kalapaliikki saatiin selvitettyä. Lopputuloksena Rupu seuraavaksi 2 minuutiksi 5 vs 3 alivoimalla ja vielä 7 minuutiksi 5 vs 4 alivoimalle. Tässä vaiheessa siis peliaikaa jäljellä 9 minuuttia joten Iskulle tarjottiin melkoista mahdollisuutta ja Rupulla kuitenkin vain 4 maalin johto. Rupu näyttää kuitenkin miten alivoimaa kuuluu pelata, erittäin kypsä alivoima ja loput hoiti puhtaan pelin pelannut Mikko Metsähalme. Isku onnistuu koko ylivoimalla vain kertaalleen. Kuin sisuuntuneena tuosta alivoimasta viimeisen minuutin aikana Rupu viimeistelee vielä kaksi maalia. Ensi Aleksi Rautu tarjoilee ja Petri Soppa jatkaa pistetehtailuaan maalin merkeissä. Vain sekuntti ennen loppua Jylhä tarjoilee ja Kelkka tinttaa ihana krokilasin verkon perille. Lopputulos siis 8-3, ottelun tehokkaimmat kolmella pisteellä Kelkka ja Immonen

- Pienellä ryhmällä erittäin tasapainoinen 45 minuuttinen. Mikä hienointa kaikki 9 kenttäpelaajaa merkauttivat tehopisteitä itselleen. Liukaan punainen tarkoittaa nyt tietysti sitä, että seuraava peli joudutaan pelaamaan vain 8 kenttäpelaajalla. Täytyy vähän miettiä miten peliä lähdetään viemään kun vaihtopenkki on kovin tyhjä. Kertoi mietteliäs Tiuttu pelin jälkeen. 

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:13Hirvikorpi JoonasImmonen Joni
1 - 102:35VastustajaVastustaja
1 - 212:27Hirvikorpi JoonasImmonen Joni
1 - 313:13Jylhä HenriLiukas Jyri
1 - 413:45Kelkka MikkoEi syöttäjää
2 - 4 (yliv.)25:36VastustajaVastustaja
2 - 528:21Mongkonthip UkritKelkka Mikko
2 - 631:30Immonen JoniLehto Jari-Tapio
3 - 6 (yliv.)37:57VastustajaVastustaja
3 - 744:22Soppa PetriRautu Aleksi
3 - 844:59Kelkka MikkoJylhä Henri
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
06:22Vastustaja2 min
07:43Rautu Aleksi2 min
17:10Lehto Jari-Tapio2 min
25:25Lehto Jari-Tapio2 min
35:54Mongkonthip Ukrit2 min
35:54Liukas Jyri2 min
35:54Liukas Jyri2 min
35:54Liukas Jyri10 min
35:54Liukas Jyri5 min
35:54Liukas Jyri20 min
42:19Vastustaja2 min
Torjunnat:
Metsähalme Mikko : 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Metsähalme Mikko
Maalivahti
7Mongkonthip Ukrit
Hyökkääjä
8Jylhä Henri
Hyökkääjä
8Liukas Jyri
Puolustaja
9Soppa Petri
Hyökkääjä
12Kelkka Mikko
Hyökkääjä
19Hirvikorpi Joonas
Hyökkääjä
43Lehto Jari-Tapio
Puolustaja
61Immonen Joni
Hyökkääjä
81Rautu Aleksi
Puolustaja
-Tiuttu Jussi
Päävalmentaja