RoPo F2-juniorit - F-pojat (17 - 11)
Aika:
2.12.2014 18.30 Tiistai-illan harjoitusottelu Roismalan Ponnistuksen F-junnuja vastaan Sastamalassa Vinkin vapaa-aikakeskuksessa tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä yleisöystävällistä salibandytaimien maali-iloittelua. Roismalan pojat huseerasivat läpi ottelun isännän ottein Rupun pelimannien nöyrtyessä rengin rooliin vaikka ottelun puoliväliin asti mentiinkin kokolailla tasaisissa merkeissä maalimäärien osalta. Ottelun jälkimmäisellä puoliskolla RoPo painoi sen oikeanpuoleisen pedaalin pohjaan, eikä voittajasta ollut epäselvyyttä. RoPo oli selvästi hallitsevampi osapuoli, kuten tulostaululla loppusummerin pärähdettyä loistaneet 17-11 numerotkin kertovat. "Uunissa" häärinyt Jesse pelasi hienosti esittäen tukun loistavia koppeja ja torjui sen mitä torjuttavissa oli. Ottelun jälkeen suoritettiin vielä "rangaistuslaukaus-kilpailu", jonka isännät niin ikäään "harjasivat" maalein 5-3. Melkein viiden viikon pelaamattomuus ehkä näkyi otteissa ja tästä on lähdettävä parantamaan peliä reilun viikon päästä pelattavaan turnaukseen. Joukkueena voitetaan ja joukkueena hävitään. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 01:10 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
2 - 0 | 02:24 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
2 - 1 | 03:34 | Rusanen Elmeri | Kokko Aaro |
2 - 2 | 04:23 | Rusanen Elmeri | Kokko Aaro |
3 - 2 | 06:31 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
3 - 3 | 09:45 | Toivola Rasmus | Partanen Justus |
3 - 4 | 11:56 | Laine Severi | Niappi Mikael |
4 - 4 | 16:15 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
5 - 4 | 17:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
5 - 5 | 22:28 | Kokko Aaro | Ei syöttäjää |
6 - 5 | 22:39 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
7 - 5 | 23:49 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
8 - 5 | 24:54 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
9 - 5 | 28:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
9 - 6 | 29:02 | Niappi Mikael | Kallio Nooa |
10 - 6 | 29:59 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
10 - 7 | 31:24 | Toivola Rasmus | Ei syöttäjää |
11 - 7 | 32:32 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
12 - 7 | 36:30 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
13 - 7 | 38:20 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
13 - 8 | 40:01 | Partanen Justus | Säviranta Miro |
14 - 8 | 41:26 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
15 - 8 | 42:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
16 - 8 | 42:05 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
16 - 9 | 42:31 | Rusanen Elmeri | Ei syöttäjää |
17 - 9 | 43:03 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
17 - 10 | 44:02 | Kokko Aaro | Ei syöttäjää |
17 - 11 | 44:46 | Partanen Justus | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
8 | Rusanen Elmeri
| Hyökkääjä |
10 | Toivola Rasmus | Hyökkääjä |
11 | Kyrömäki Oskari
| Hyökkääjä |
14 | Kujanpää Eliel
| Hyökkääjä |
16 | Laine Severi
| Hyökkääjä |
17 | Kallio Nooa
| Hyökkääjä |
20 | Rehakka Kalle
| Hyökkääjä |
21 | Säviranta Niko
| Hyökkääjä |
22 | Partanen Justus
| Hyökkääjä |
25 | Niappi Mikael
| Hyökkääjä |
28 | Kokko Aaro
| Hyökkääjä |
50 | Hovilehto Jesse
| Hyökkääjä |
66 | Säviranta Miro
| Hyökkääjä |
- | Metsähalme Mikko
| Valmentaja |
- | Siivonen Teemu | Valmentaja |