F-pojat - FC Luja (5 - 3)
Aika:
16.9.2013 16.30 Uusi sivu on käännetty SBS Rupun historiankirjoihin, kun joukko innokkaita 05-06 syntyneitä salibändäreitä saivat lähes suvereenin jalkapallokauden pelanneen FC Lujan vastaansa hämärtyvässä syysillassa. Rupun joukkueelle ottelu oli ensimmäinen ja usealle Lujan pelaajalle ensimmäinen kosketus salibandymailaan. Tämä ei silti näkynyt otteissa vaan ottelu tarjosi jännitystä ja draamaa aina loppuvihellykseen saakka. Ottelun ensimmäisessä erässä mentiin päästä päähän tasatahtiin ja Luja oli selkeesti liukkaammalla jalalla liikkeellä, mutta maaleja kumpikaan joukkue ei saanut. Lähempänä maalipaikkaa oli kenties Luja, mutta Sbs Rupun maalilla debyyttinsä tehnyt Roope Karttinen hoiti tonttinsa moitteettomasti. Myös FC Lujan maalivahti Niilo Leinonen venyi muutamaan todella komeaan torjuntaan takatolpalle. Toiseen erään Rupun pojat tulivat hieman terävämmin, mutta ajassa 19:37 ensimmäinen maali näki päivänvalon, kun Lujan ketterä laitahyökkääjä Vili Kumpusalo täräytti pallon maaliin ja vei keltapaidat ottelussa 0-1 johtoon. Ja vain 43 sekuntia tästä niin Lujan keskushyökkääjä Roy Lehtinen laittoi kaukolaukauksella tilanteeksi jo 0-2, josta myös lähdettiin toiselle erätauolle. Viimeiseen erään Sbs Rupu vaihtoi muutamien hyökkääjien ja pakkien paikkaa keskenään, jotta saataisiin vähän kokemusta pojille molemmista tonteista. Ensimmäisessä vaihdossa saatettiin vielä vähän hakea omia paikkoja ja vastustaja rokotti 22 sekunnin pelin jälkeen ja Lehtinen tinttasi illan toisensa ja Lujan 0-3 johtoon. Rupu kuitenkin jaksoi vielä yrittää ja heti seuraavassa vaihdossa saatiin pitkään yritetty kavennus. Joonas Jylhän rannelaukaus painui vasemmalta ohi, mutta Nokkalan Matias nappasi pallon kulmasta ja laittoi laidasta pienestä kulmasta tilanteeksi 1-3. Kun erää oli reilu 10 minuuttia jäljellä nousi Rupun puolustaja Eliel Kujanpää laidasta pitkällä juoksulla ja tarjosi keskelle Jonni Siivoselle, joka ei tästä erehtynyt vaan laittoi taululle 2-3 tilanteeksi. Rupun tasoitus tuli vähän saman kaltaisesti kuin edellinen, mutta syöttäjänä tälläkertaa Rehakan Kalle ja maalarina Aaro Kokko. Ja kun vauhtiin päästiin niin Kujanpää laittoi Rupun ensimmäistä kertaa johtoon ottelussa ja pienestä kulmasta sivalsi karvauksen päätteeksi 4-3. Ottelun viimeinen maali nähtiin ajassa 43:59 kun Nooa Kallio laittoi pallon oikeaan alakulmaan Aaron syötöstä. Pari minuuttia ennen loppua nähtiin myös Rupun rikkeen seurauksena rangaistuslaukaus, jonka kuitenkin Karttinen torjui näyttävästi. Ottelu antoi kuitenkin selkeän kuvan valmentajille, että ei poikia turhaan ilmoitettu Länsirannikon Kortteliliigaan, koska tahtoa ja sisua pojilta löytyy. Ottelu myös antoi selkeitä vinkkejä mitä pitää vielä harjoitella, jotta olemme valmiita kun kausi alkaa. Katsojiakin oli saapunut mukavasti lehtereille, jossei nyt ihan täysi tupa, niin melkein. ;) FC Lujan joukkue pelasi kuitenkin ennakkoluulottomasti ja hienoja suorituksia nähtiin kentällä. Lujan taito ja nopeus yllätti kyllä, vain toivoa sopii että mekin yllätämme kun ollaan vieraissa pelaamassa jalkapalloa. :) Ottelun tapahtumista ja muutakin tarinaa pääset lukemaan lähiviikkoina Lauttakylän Lehdestä. Alustavien suunnitelmien mukaan pelaamme jalkkisottelun 26.9, mutta tarkemmat tiedot ilmoitetaan myöhemmin. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 19:37 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
0 - 2 | 20:20 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
0 - 3 | 30:22 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
1 - 3 | 30:45 | Nokkala Matias | Jylhä Joonas |
2 - 3 | 34:12 | Siivonen Jonni | Kujanpää Eliel |
3 - 3 | 37:12 | Kokko Aaro | Rehakka Kalle |
4 - 3 | 38:19 | Kujanpää Eliel | Ei syöttäjää |
5 - 3 | 42:59 | Kallio Nooa | Kokko Aaro |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Karttinen Roope: 15 torjuntaa
Leinonen Niilo: 17 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
10 | Toivola Rasmus | Hyökkääjä |
11 | Jylhä Joonas | Hyökkääjä |
14 | Kujanpää Eliel
| Puolustaja |
16 | Laine Severi
| Hyökkääjä |
17 | Kallio Nooa
| Hyökkääjä |
17 | Nokkala Matias | Hyökkääjä |
20 | Rehakka Kalle
| Puolustaja |
22 | Rantanen Kasperi | Hyökkääjä |
25 | Niappi Mikael
| Puolustaja |
28 | Brunnila Samuli | Puolustaja |
28 | Kokko Aaro
| Hyökkääjä |
78 | Siivonen Jonni | Hyökkääjä |
- | Jylhä Henri | Valmentaja |
- | Karttinen Roope | Puolustaja |
- | Siivonen Teemu | Valmentaja |